Vapaa-ajan kerhot iltapäivisin koululla
Vanhemmat järjestävät koululla lapsille kerhoja iltapäivätoiminnan yhteyteen. Kerhoihin voi osallistua vaikka ei olisi varsinaisessa iltapäiväkerhossa. Osa kerhoista on maksullisia, osa maksuttomia.
Huom! Kerhoihin otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ellei kyseessä ole opetuksen jatko edelliseltä kaudelta, jolloin etusijalla ovat edellisen kauden oppilaat.
Kevätkausi 2025
Maanantai
TEATTERIKERHO
Tervetuloa Teatterikoulu ILMI Ö.:n teatterikerhoon! Kerhossa on muutamia vapaita paikkoja kevätlukukaudelle ja ne täytetään ilmoittaumisjärjestyksessä.
Kerho on suunnattu kaikille teatterista kiinnostuneille ja mukaan voit tulla olit sitten ensikertalainen tai kokeneempi harrastaja. Luvassa on improvisaatiota ja hyppyjä teatterin maailmaan pelien ja leikkien avulla. Lisäksi annamme mielikuvituksen lentää tarinoiden äärellä sekä tutustumme erilaisten teatterikohtausten ja pienten esitysten valmistamiseen. Esiintymistaitojen lisäksi harrastus kehittää vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja ja auttaa heittäytymään hetken vietäväksi. Teatteriharrastuksen kautta moni on löytänyt myös paljon uusia ystäviä. Lämpimästi tervetuloa harrastamaan teatteria 13.1. alkaen!
Teatterikerhon kevätlukukausi on 13.1-5.5.2025 (14 opetuskertaa). Kellonaika on sama kuin syksylläkin eli ensimmäinen kerho on klo 12.45-13.45 ja toinen klo 13.45-14.45. Opetus on tauolla kevätlukukautena maanantaina 27.1 (meillä on teatterikoululla silloin koulutuspäivä), koulujen hiihtolomalla ja toisena pääsiäismaanantaina. Näitä poikkeuksia lukuunottamatta opetusta on 13.1.2025 alkaen joka maanantai 5.5.2025 saakka.
Hinta 125€.
KOKKIKERHO
Kokkikerhossa tutustutaan terveelliseen ruokatapaan, kokataan vuorotellen suolaista ja makeaa, vietetään aikaa yhdessä ja pidetään hauskaa! Opetuskielenä sekä suomi että venäjä.
3-6.luokkalaisille.
MAANANTAISIN klo 15.00 - 16.00, 13.1.-12.5.2025, ei 17.2., eikä 21.4.
Vetäjä Inna Jaakkola.
40€/kuukausi.
Kevätkausi 160 €
Ilmoittautuminen: https://forms.gle/VXSd1N9eWaLGbFiCA
HOPLOP-KERHO
Aika: Maanantai klo 15-16
Paikka: Hoplop Roihupelto
Kenelle: 3.-6. lk
HopLopissa harrastetaan liikunnallisia leikkejä ja seikkailuita sekä ratkotaan erilaisia tehtäviä ja arvoituksia yhdessä. Viikoittain vaihtuvat teemat vievät leikit erilaisten pihapelien ja yhteisleikkien pariin, kokeillaan erilaisia rastiratoja sekä erilaisia trampoliini- ja sirkuskouluharjoituksia. Harrastustunnit ovat mitä parhain tapa harjoitella yhteistyötaitoja, ohjeiden seuraamista ja ryhmätyöskentelyä liikuntaa unohtamatta.
Ilmoittaudu: ryhmä on valitettavasti täynnä eikä uusia ilmoittautumisia oteta
Yhteystiedot: Kaisa Niemi kaisa.niemi@hoplop.fi
Järjestäjä: HopLop / Harrastamisen Suomen malli
Listan harrastuksista löydät Harrastukset-sivustolta osoitteesta harrastukset.hel.fi/suomenmalli ja koulujen verkkosivuilta. Voit osallistua myös muilla kouluilla järjestettäviin harrastuksiin. Koulun kerhoista kerrotaan erillisessä viestissä.
ROOLIPELIKERHO
Rooli- ja pöytäpelikerhossa tutustutaan erilaisiin peleihin, etenkin peleihin, joissa pelaajat omaksuvat jonkin roolin. Pelit ovat lähinnä perinteisiä, eli hyödynnämme pelilautoja, pelikortteja, hahmolomakkeita, noppia, jne. Pelien kautta tutustumme erilaisiin paikkoihin ja aikoihin historiassa sekä eri mytologioihin ja nykyiseen fantasiaan. Osassa peleistä on pelinvetäjä, osa taas yhteisöllistä tarinankerrontaa. Pelaamisen lisäksi tutustumme pelien eri komponentteihin, esim. suunnittelemme, piirrämme ja tulkitsemme hahmoja. Kokonaisuutena kerho siis nojaa vahvasti mielikuvituksesta ammentaviin yhteisöllisiin toimintamalleihin.
Kerhon osallistujamäärä ja osallistujien omat kiinnostukset vaikuttavat voimakkaasti tekemisiimme – yritämme löytää sisältöjä, jotka kiinnostavat kaikkia.
Osallistumiselle ei ole ikärajaa, mutta kerhossa tulee tilanteita, joissa tarvitaan ainakin pienten lukujen laskutoimituksia, lyhyiden tekstien lukemista ja ymmärtämistä sekä kirjoittamista. Kuitenkin kerhokaverit sekä kerhon vetäjä auttavat mielellään, eli näitä taitoja vielä harjoittelevat oppilaat voivat myös hyvin osallistua. Kerhossa toimitaan suomeksi.
Kerho alkaa Montessorikoululla maanantaina 20.1. klo 13.45-15.00 (kesto 1h 15min) ja kokoontuu viikottain maanantaisin 13.5.2025 asti. Koko kevätkauden hinnaksi tulisi 130€ per osallistuja, joka laskutetaan kauden lopussa. Lapset saavat vapaasti tulla kokeilemaan kerraksi ennen maksamista (ilmoittauduttehan kuitenkin ennen kokeilua niin minulla on huoltajien yhteystiedot tarvittaessa).
Ilmoittautuminen keväälle 2025 (ei tarvitse ilmoittautua uudelleen, mikäli on syksyllä ilmoittautunut):
https://forms.office.com/e/rTRTCZPxch
Ohjaajana toimii Jarno Porkka (jarno.porkka@ helsinki.fi, 050-3213298), luonnontieteiden opettaja ja kielitieteilijä, jolla on 30 vuotta historiaa erilaisten pelien pelaajana ja suunnittelijana.
Tiistai
OHJELMOINTIKERHO
Saukkojen ohjelmointipesä tiistaisin klo 13.45–15.15
Ohjelmointikerhot sopivat kaikille peleistä, koodauksesta ja luonnontieteistä kiinnostuneille. Keväällä 2025 ohjelmassa on kaksi eri kerhoa. Kerhovalintaa pohtiessasi voit myös ottaa yhteyttä Kaneli Kalliokoskeen (kaneli.kalliokoski@helsinki.fi tai puh. 0505629772)
Ilmoittaudu ohjelmointikerhoihin➜
Keväällä syksyn ryhmät jatkavat samaan tuttuun aikaan. Jos haluat aloittaa ohjelmointiharrastuksen, suosittelemme ilmoittautumista Saukkojen ohjelmointipesään. 4.-6. luokkalaiset uudet aloittelijat voivat mahdollisesti aloittaa myös pandakarhujen ohjelmointiluolasta, otathan kuitenkin etukäteen yhteyttä tässä tapauksessa. 1. luokkalaisten toivomme vielä kartuttavan muita taitoja kuten lukutaitoa ennen kerhoihimme ilmoittautumista, kotona voi kuitenkin jo tutustua esimerkiksi ScratchJr-sovellukseen.
Kerhoihin voi päästä ilmaiselle kokeilukerralle. Ilmoittautuminen tapahtuu erillisen lomakkeen kautta tästä. Kokeilukerta on kerhon ensimmäinen tapaamiskerta. Kokeilukerralle osallistuminen ei takaa paikkaa kerhossa, jos kerhon osallistujamäärä ylittyy. Tällaisessa tapauksessa varsinaiset ilmoittautujat ovat etusijalla.
Pienin osallistujamäärä, jolla kerhot toteutuvat on 5 osallistujaa.
Tiistain kerho on tarkoitettu syksyllä kerhossa aloittaneille ja uusille aloittelijoille, jotka ovat vähintään 2.-luokkalaisia.
Kerhossa tehdään animaatioita, efektejä ja pieniä pelejä visuaalisen ohjelmoinnin Scratch-työkalulla, sekä tutustutaan ohjelmointiin robottien ja muiden toiminnallisten aktiviteettien myötä. Kerhossa tutustutaan ohjelmoinnin kautta kevyesti myös muihin luonnontieteisiin ja kerholaisilla on mahdollisuus vaikuttaa toiveillaan kerhon sisältöön.
Kerho alkaa ti 14.1. ja päättyy ti 29.4. Kerhokertoja on yhteensä 14 kpl. Kerho on tauolla 18.2. (talviloma) ja 22.4. (pääsiäinen).
Saukkojen ohjelmointipesään on 16 paikkaa osallistujille.
JAPANIKERHO
Tiistain japanikerhossa opetellaan japanin kirjoittamista ja lukemista sekä tutustutaan japaninkielen sanastoon, kielioppiin ja yksinkertaisten lauseiden muodostamiseen. Lisäksi kerhossa on mahdollisuus opetella japanilaisten ruokien ja naposteltavien valmistamista (esim. onigiri, purin-vanukas, dango) ja japanilaisia käsitöitä (esim. temari, kumihimo).
Kerho on jatkoa syksyn japanikerhoille, mutta mukaan voi tulla myös uutena, jos tilaa riittää.
Japanikerhoja on 2 toisistaan erillistä ryhmää; toinen tapaa tiistaisin 15:15-16:15 (60 min) ja toinen torstaisin 13:45-14:30 (45 min). Vain tiistain kerhossa on mahdollisuus keittiössä kokkailuun. Tiistain kerho toteutuu, jos osallistujia on ryhmässä vähintään 2 (maksimi 6).
Kesto: Kerho alkaa ti 14.1. ja päättyy ti 29.4. Kerhokertoja on yhteensä 14 kpl. Kerho on tauolla 18.2. (talviloma) ja 22.4. (pääsiäinen).
Koko kevään kerho maksaa 90€ (sis. materiaalikuluja 20€), joka laskutetaan myöhemmin. Mukaan voi tulla myös ensin kokeilemaan, jos ohjaajalle ilmoittaa siitä etukäteen ja jos tilaa on.
Ilmoittautuminen: https://form.jotform.com/243433591592360
Ilmoittautuminen aukeaa la 14.12. klo 10.
Ohjaajana toimii Jenna Tuominen (jenna.tuominen@cs.helsinki.fi, 050-4480083), jonka on voinut koululla nähdä jo tätäkin ennen usein kimonoon pukeutuneena. Ohjaaja on suorittanut japaninkielen tasokokeessa (JLPT) N4-tason (https://www.jlpt.jp/e/about/levelsummary.html).
OMPELUKERHO
TIISTAISIN klo 15.00 - 16.00, 14.1.-6.5.2025, ei 18.2. Kevätkauden hinta 90 €
Toteutetaan sinun oma idea käsillä tai koneella!
Piirretään oma luonnos, tehdään kaava, leikataan ja ommellaan. Kiinnitetään huomion kestävään kehitykseen. Halutessa järjestetään muotinäytös vanhemmille.
Ilmoittautuminen: https://forms.gle/VXSd1N9eWaLGbFiCA
Keskiviikko
ENGLANNINKERHO
Hello, how are you? You’re warmly welcome to Linguajoy English Club!
Lämpimästi tervetuloa innostavalle englannin kielipolulle! English Club tarjoaa elämyksellisen englannin kielen oppimiskokemuksen positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kehitämme englannin taitoa sydämellisen natiivin opettajan johdolla, jolloin kokemus ääntämyksestä on aito. Opimme englantia moniaistisesti ja toiminnallisesti esim. pelien, taiteen, musiikin ja liikkeen avulla. Kurssilla rakennamme laajaa avainsanavarastoa, omaksumme monipuolisia lauserakenteita ja hyödyllisiä ilmauksia. Tavoitteena on vahvistaa suullista kielitaitoa ja puherohkeutta, luoden pohjaa kansainväliselle vuorovaikutus- ja esiintymistaidolle. Kurssin edetessä keskitymme entistä monipuolisempiin vuorovaikutustilanteisiin ja teemme myös luetun ymmärtämiseen ja kirjoittamiseen liittyviä harjoitteita.
Kevätlukukausi 2025: English Club kokoontuu Montessori-koulussa Herttoniemessä keskiviikkoisin klo 13:45-14:45. Kevätkausi kerhossa alkaa keskiviikkona 8.1. ja päättyy 23.4.2025. Ryhmäkoko 6-12 oppilasta.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen
Torstai
JAPANIKERHO
Torstain japanikerhossa opetellaan japanin kirjoittamista ja lukemista: hiraganoja, katakanoja ja yksinkertaisia kanjeja. Merkkien opettelun lisäksi tutustutaan muutenkin japaninkielen sanastoon, kielioppiin ja yksinkertaisten lauseiden muodostamiseen. Lisäksi japania kuunnellaan. Mikäli kerholaiset sitä haluavat, voimme sisällyttää kerhoon myös japanilaisia käsitöitä. (Toisin kuin tiistain kerhossa, torstain kerhossa emme voi työskennellä keittiössä.)
Kerho on jatkoa syksyn japanikerhoille, mutta mukaan voi tulla myös uutena, jos tilaa riittää.
Japanikerhoja on 2 toisistaan erillistä ryhmää; toinen tapaa tiistaisin 15:15-16:15 (60 min) ja toinen torstaisin 13:45-14:30 (45 min). Torstain kerho toteutuu, jos osallistujia on ryhmässä vähintään 2 (maksimi 8).
Kesto: Kerho alkaa to 16.1. ja päättyy to 8.5. Kerhokertoja on yhteensä 14 kpl. Kerho on tauolla 20.2. (talviloma), 17.4. (pääsiäinen) ja 1.5. (vappu).
Koko kevään kerho maksaa 60€, joka laskutetaan myöhemmin. Mukaan voi tulla myös ensin kokeilemaan, jos ohjaajalle ilmoittaa siitä etukäteen ja jos tilaa on.
Ilmoittautuminen: https://form.jotform.com/243434363194356
Ilmoittautuminen aukeaa la 14.12. klo 10.
Ohjaajana toimii Jenna Tuominen (jenna.tuominen@cs.helsinki.fi, 050-4480083), jonka on voinut koululla nähdä jo tätäkin ennen usein kimonoon pukeutuneena. Ohjaaja on suorittanut japaninkielen tasokokeessa (JLPT) N4-tason (https://www.jlpt.jp/e/about/levelsummary.html).
OHJELMOINTIKERHO
Pandakarhujen ohjelmointiluola torstaisin klo 14.45–16.15
Ohjelmointikerhot sopivat kaikille peleistä, koodauksesta ja luonnontieteistä kiinnostuneille. Keväällä 2025 ohjelmassa on kaksi eri kerhoa. Kerhovalintaa pohtiessasi voit myös ottaa yhteyttä Kaneli Kalliokoskeen (kaneli.kalliokoski@helsinki.fi tai puh. 0505629772)
Ilmoittaudu ohjelmointikerhoihin➜
Keväällä syksyn ryhmät jatkavat samaan tuttuun aikaan. Jos haluat aloittaa ohjelmointiharrastuksen, suosittelemme ilmoittautumista Saukkojen ohjelmointipesään. 4.-6. luokkalaiset uudet aloittelijat voivat mahdollisesti aloittaa myös pandakarhujen ohjelmointiluolasta, otathan kuitenkin etukäteen yhteyttä tässä tapauksessa. 1. luokkalaisten toivomme vielä kartuttavan muita taitoja kuten lukutaitoa ennen kerhoihimme ilmoittautumista, kotona voi kuitenkin jo tutustua esimerkiksi ScratchJr-sovellukseen.
Kerhoihin voi päästä ilmaiselle kokeilukerralle. Ilmoittautuminen tapahtuu erillisen lomakkeen kautta tästä. Kokeilukerta on kerhon ensimmäinen tapaamiskerta. Kokeilukerralle osallistuminen ei takaa paikkaa kerhossa, jos kerhon osallistujamäärä ylittyy. Tällaisessa tapauksessa varsinaiset ilmoittautujat ovat etusijalla.
Pienin osallistujamäärä, jolla kerhot toteutuvat on 5 osallistujaa.
Torstain kerho on tarkoitettu syksyllä pandakarhujen ohjelmointiluolaan osallistuneille.
Kerhossa tehdään animaatioita, pelejä ja projekteja pääosin visuaalisen ohjelmoinnin Scratch-työkalulla. Kerhossa on käytössä myös muita ohjelmointiin liittyviä toiminnallisia aktiviteetteja ja kerholaisten niin toivoessa myös robotteja. Edistyneimmät kerholaiset voivat ohjelmoida halutessaan lisäksi Pythonilla. Kerhossa tutustutaan ohjelmoinnin kautta kevyesti myös muihin luonnontieteisiin ja kerholaisilla on mahdollisuus vaikuttaa toiveillaan kerhon sisältöön.
Kerho alkaa to 16.1. ja päättyy to 8.5. Kerhokertoja on yhteensä 14 kpl. Kerho on tauolla 20.2. (talviloma), 17.4. (pääsiäinen) ja 1.5. (vappu).
Pandakarhujen ohjelmointiluolaan on yhteensä 8 paikkaa osallistujille.
SHAKKIKERHO
Shakkilinnan koulushakkikerho pidetään kevätkaudella torstaisin klo 15.00-15.45. Kerho alkaa torstaina 16.1.2025. Kerhotilana toimii dekanomien luokkatila.
Kerhotuntien ohjelma ja oppimateriaalit:
Shakkikerhon opettajana toimii Antti Virtanen, jonka opetus on hauskaa ja erilaiset kerholaiset huomioivaa. Shakki tarjoaa monipuolisia virikkeitä aivoille ja on tutkitusti kehittävä ja koulutyötä tukeva harrastus. Shakin avulla opitaan tärkeintä elämässä vaadittavaa taitoa eli ajattelutaitoa.
Shakkilinnan kerhoissa ei pelkästään pelata, vaan tutkaillaan myös kehittäviä ja hauskoja tehtäviä. Haluamme tarjota kaikille kerholaisillemme onnistumisen elämyksiä, sopivia haasteita ja mukavan kerhoympäristön. Kerhoon ei ole esitietovaatimuksia, mutta säännöt osaavatkin saavat varmuudella tasoaan vastaavia haasteita.
Hinnat:
Kerhokausi sisältää 15 oppituntia ja kerhovihkon. Kerhon hinta on 100 € ja lähetän laskun sähköpostilla. Ensimmäiselle kerhotunnille voi tulla tutustumaan ilman sitoumuksia. Kerho järjestetään mikäli oppilaita tulee kerhoon vähintään kuusi kpl.
Ilmoittautuminen ja lisätietoja:
Kerhosta kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse Antille viimeistään 15.1.2024. Tarkoittaa myös niitä, jotka ovat tulossa vain tutustumaan. Ilmoituksessa tulee mainita koulun nimi, oppilaan ja huoltajan nimi sekä huoltajan puhelinnumero.
Ystävällisin terveisin,
Antti Virtanen 040 847 2108
antti.virtanen@shakkilinna.fi
Perjantai
MONITAITOPAJA
PERJANTAISIN klo 14.00 - 15.00, 17.1.-18.5.2025, ei 21.2., eikä 18.4.
Jokaisella kerhokerralla kokeillaan uuttaa - ompelu, virkkaaminen, neulominen, kirjonta, punonta, origami, skräppäys ym. Tutustu ja valitse oma!
Kevätkauden hinta on 90 € (maksetaan laskulla ilmoittautumisen perusteella).
Kerho käynnistetään kun on väh. 6 osallistujaa.
https://forms.gle/VXSd1N9eWaLGbFiCA
LUONTOKERHO
Jatkuu, tiedot tulossa
ATELJEE-KUVATAIDEKERHO
Tervetuloa nautiskelemaan taiteen tekemisestä lystikkäällä tavalla! Ateljee on Helsingin Montessori-koulun kuvataiteeseen keskittyvä uusi iltapäiväkerho, jossa tehdään omia taideteoksia ja testataan erilaisia taidetekniikoita yhdessä koulutetun kuvataideopettaja Verna Kuntsin kanssa. Tekeminen on kokeilevaa ja leikkisää.
Ilmoittautuminen kevätkaudelle aukeaa ensimmäiseksi syksyn oppilaille. Ilmoittautuminen uusille avautuu 13.12.2024, uusia oppilaita otetaan kurssille mikäli paikkoja riittää.
Ateljee järjestetään kevätkaudella perjantaisin (10 kertaa) klo 13.45-14.45 Trinomien luokkassa. Kevään kerho maksaa 184€. Kurssipäivät, lisätiedot ja ilmoittautuminen: